28.10.2019
Jalofoods
Vastuullisuus ja hyvät vibat

Jalotofu valmistetaan pian eurooppalaisesta luomusoijasta

Euroopassa viljellyn luomusoijapavun sadot ovat nyt tarpeeksi riittoisia ja pavut niin laadukkaita, jotta Jalofoods voi hankkia pääraaka-aineensa jatkossa lähempää. Eurooppalaisista soijapavuista valmistettua, vähintään yhtä herkullisena pysyvää Jalotofua ja Jalotempeä saa kaupoista jo vuoden 2020 aikana. 

Tofun raaka-ainetta, soijapapua, on perinteisesti viljelty Etelä-Amerikassa, Yhdysvalloissa ja Aasiassa. 1990-luvun lopulta alkaen sen viljelyä on harjoitettu Euroopassakin. Erityisesti Keski- ja Etelä-Euroopan ilmaston muututtua soijapavun viljelylle suotuisammaksi soijapapua voidaan nyt viljellä siellä hyvällä menestyksellä. 

Jalotofua ja Jalotempeä tuottava Jalofoods on perinteisesti käyttänyt brasilialaisia Reilun Kaupan luomusoijapapuja maan ollessa lajin viljelyyn otollinen. Se on kuitenkin testannut tuotannossaan eurooppalaisia soijapapuja viimeisen kolmen vuoden aikana hyvin tuloksin. Yritys onkin vuoden 2020 aikana siirtynyt käyttämään eurooppalaisia soijapapuja kaikissa Jalotofu- ja Jalotempetuotteissaan joiden raaka-aine se on. 

Kehityksen etunenässä kohti yhä ilmastoystävällisempää toimintaa 

Siirtymä eurooppalaisiin soijapapuihin on tervetullut muutos monille tiedostaville kuluttajille, jotka suosivat hiilidioksidijalanjäljeltään matalia tai neutraaleja tuotteita ja alkuperältään lähempänä viljeltyä luomusoijaa. Soijantuotantoon sekä Brasiliaan kauppamaana liittyvät riskit myös pienenevät muutoksen myötä, mutta vastuullisuudesta kiinni pitäen muutos toteutetaan yhdessä nykyisten viljelijäkumppaneiden kanssa vaiheittain. 

Kuvat: Jalofoodsin viljelijäkumppanin luomusoijapapupelto Itävallassa.

Pienempi hiilidioksidijalanjälki, laadunvalvonta ja ajatusmaailman muutos

Eurooppalaisia soijapapuja käyttämällä Jalofoods pienentää tuotteidensa hiilidioksidijalanjälkeä jopa noin 10 %. Vähennys tulee muun muassa maakuljetusten lyhentyessä huomattavasti, Brasilian välimatkojen ollessa huomattavan pitkiä soijapapupellolta satamaan merikuljetusta varten. Tästä esimerkkinä myclimaten laskelmien mukaan itävaltalaisten soijapapujen kuljetusten osuus Jalotofun kokonaishiilijalanjäljestä on noin 3,5 %. 

Toimiessaan lähempänä Suomea sijaitsevien soijapaputuottajien kanssa Jalofoodsin on myös mahdollista vierailla näiden luona helpommin ja tehdä laatutarkistuksia nopeastikin. Lisäksi aikavyöhykkeellinen läheisyys tuo yhteistyökumppanit konkreettisemmin osaksi arkea ja yhteistyön suunnittelua ja kehittämistä voidaan toteuttaa paremmin yhdessä. 

Kartoittaessaan vaihtoehtoja eurooppalaisista luomusoijapaputuottajista Jalofoods löysi uusien yhteistyökumppaneidensa kanssa yhteisen tavoitteen soijaan viljelyskasvina liittyvän ajatusmaailman muuttamisesta. Tavoitteena on lisätä ravintoarvoiltaan huippulaadukkaan soijan käyttöä ihmisravintona perinteisen rehutuotannon sijaan (from feed to food). 

Jalofoodsin viljelijäkumppanin luomusoijapapupeltojen viljelyalue Itävallassa

Hyvät edellytykset pitkille, vahvoille kumppanuuksille tuottajien kanssa 

Jalofoods on kartoittanut ja testannut soijapaputuottajia ja näiden viljelemää soijaa sille otollisilta viljelyalueilta Euroopassa. Se hankkii eurooppalaiset luomusoijapapunsa jatkossa pääasiassa itävaltalaiselta yli 3000 viljelijän omistamalta Saatbau-yritykseltä, jonka viljelmät sijaitsevat Itä-Itävallassa. Tasaisen saatavuuden varmistamiseksi osa Jalofoodsin käyttämistä luomusoijapavuista hankitaan myös Ranskan Toulousen alueella sijaitsevalta yhteistyökumppanilta. 

Jalofoods rakentaa viljelijäkumppaneidensa kanssa pitkäkestoisia suhteita. Se onkin nyt siirtynyt vaiheittain brasilialaisista soijapavuista kokonaan eurooppalaisiin, joten sen paikalliset yhteistyöviljelijät voivat rauhassa etsiä uusia markkinoita tai siirtyä muiden viljelyskasvien tuotantoon. Monet nykyisistä brasilialaisviljelijöistä ovatkin jo löytänyt maansa sisämarkkinoilta uusia asiakkaita. 

Mikä muuttuu kaupan hyllyllä tai keittiössä leikkuulaudalla? 

Eurooppalaisista luomusoijapavuista valmistettu Jalotofu ja Jalotempe näyttää, tuntuu ja maistuu aivan samalta kuin nykyiset, brasilialaisista soijapavuista valmistetut tuotteet. Tarkkasilmäinen voi havaita maustamattoman tofun värin olevan aivan vähän valkoisempi. 

Tuotteiden proteiinipitoisuus pysyy samana, pakkaukseen ei tule merkittäviä muutoksia ja hinta pysyy samana. 

Muutoksen paraatipaikalla 

Jalofoods ja Suomi ovat jälleen kerran yhden ruokamuutoksen moottorina. Jalofoods siirtyy eurooppalaisiin luomusoijapapuihin osana omaa vastuullisuuttaan ja halua toimia innovaattorina kohti ympäristöystävällisempää ruokaa, sekä vastauksena suomalaisten kuluttajien toiveisiin. 

Keskustellessaan niinikään innovatiivisten eurooppalaisten soijapapuviljelijöiden ja eurooppalaista soijantuotantoa edistävän Donau Soja -yhdistyksen kanssa kävi ilmi, että muutos kasvispohjaisempaan ruokavalioon lähtee liikkeelle juurikin Pohjois-Euroopasta ja erityisesti Suomesta ja Ruotsista. Kasvispohjaisen ruokavalion lisääntyminen tukee siirtymistä rehuviljelystä ruokasoijan viljelyyn. 

Nähtäväksi jää, millä vauhdilla eurooppalainen soija vahvistaa ja vakiinnuttaa paikkansa ihmisten lautasilla perinteisesti rehuksi viljellyn soijan rinnalla tai jopa sen sijaan. Tätä muutosta Jalofoods pyrkii omilla toimillaan vahvistamaan.