Karamellitofu seesamikuorrutteella

(1)
30 min 4
Tämän reseptin on tehnyt LifeTastesGood-blogin Ann-Mari Martikainen.

Ainesosat

Salaatti
1 pkt Jalotofu Kylmäsavu
3-4 rkl kookosnektaria (tai muuta siirappia)
reilusti seesaminsiemeniä
Ripaus suolaa
1 pkt Silmusalaatin letkeän lempeää silmusalaattia
salaattia (esim. vuonankaalia (rucolaa, pinaattia…))
punajuurta
porkkanaa
inkivääriä
sitruuna
Lisäksi:
soijakastiketta
sitruunamehulla maustettua tahinia
riisiä, nuudeleita tai pastaa (ruokaisampi versio)

Näin valmistat

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pilko tofu melko reilun kokoisiksi kuutioiksi ja painele ne kuiviksi esimerkiksi talouspaperin välissä. Sivele palojen päälle kauttaaltaan kookosnektaria ja kasta ne yksitellen ripauksella suolaa maustettuihin seesaminsiemeniin.

Nosta kuorrutetut tofut leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista uunin keskitasolla, kunnes pinta on kauniin kullanruskea.Tällä välin valmistele salaatti. Jaa silmusalaatti pientä osaa vaille neljälle lautaselle. Kokoa päälle mieleisiä vihreitä kuten vuonankaalia, rucolaa, pinaattia ja viinisuolaheinää.

Suikaloi raaka punajuuri ohuiksi tikuiksi ja lisää sekaan. Tee samoin myös ohueksi viipaloiduille porkkanalle ja inkiväärille. Leikkaa lopuksi jokaisen annoksen reunalle pari kolme pientä sitruunalohkoa.

Nosta paistetut tofupalat uunista. Jaa lämpimät palat lautasille ja lorauta jokaisen annoksen päälle soijakastiketta. Lisää päälle vielä viimeiseksi sitruunamehulla maustettua ja ohennettua tahinia sekä pieni keko silmusalaattia.

Nauti herkullisesta ja ravitsevasta lounaastasi!

Mitä muut sanovat

Arvostelut


Mitä pidit?

Arvostele resepti


Haluatko tietää tarkemmin, miten käsittelemme henkilötietoja? Tutustu tietosuojaperiaatteisiimme. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty*.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ota tofu haltuun

JALOTOFU RESEPTIKIRJAT

Lataa reseptikirjamme, jotka sisältävät helpot ja oivaltavat kasvisruokareseptit arjen vakkareiksi. Jotain jokaiselle proteiinirikkaasta aamiaisesta sudennälkäisen koululaisen välipalaan, treenin jälkeiseen proteiiniateriaan, perusjutut aloittelevalle vegelle tai kynttiläillalliseen yhdelle tai kahdelle.

Lataa reseptikirjamme