Jalotofun perustaja ja toimitusjohtaja

Jalofoodsin tofu- ja tempetuotantoa ja yleistä fiilistä vetää Stig, aka Stigu. Mitä yllättävää paljastuu Jalofoodsin toimitusjohtajan leppoisan olemuksen ja aatteellisuuden takaa, millaista on tehdä töitä yhdessä veljiensä kanssa ja miten maailma muuttuu?

 

Kaikki lähti kasvisruokaan ja terveellisiin, erityisesti Japanista peräisin oleviin makrobioottisiin, ruoka-aineksiin perustuvasta elämäntavasta, sekä 1990-luvun laman aikaan päättyneestä teknisestä ja mekaanisesta työstä autojen parissa. Jalofoodsin toimitusjohtajana heti 90-luvun alusta toimineen hankolaisen Stig Vesterlundin tie tammisaarelaisen, luomusoijasta valmistettavan tofun kanssa kohtasi kohtalokkaasti 80-90 -lukujen taitteessa.

Terveelliseen kasvisruokaan ja äitinsä innostamana makrobiotiikkaan hurahtanut, maailmaan menoon jo nuorena turhautunut Stig oli yhdessä samoin ajattelevan veljensä Svenin kanssa kehitellyt omia tuotantolaitteita erilaisten pähkinätahnojen ja tempen valmistukseen. Tapahtui eräänlainen aikaansa edellä olevien “meeting of the minds”, kun Stig ja hiljattain ammattimaista tofutuotantoa Tammisaareen suunnitteleva, makrobioottisia elintarvikkeita maahantuovan Makrobios-yrityksen perustaja Henrik Nyberg tapasivat.

 

picture of tofu

Aikaansa edellä olevasta hippimeiningistä konkretiaan

Puhuttiin siitä miten kasvisruoan lisääminen olisi välttämätöntä maailman umpikujan sivuuttamiseksi, fanitettiin Frances Moore Lappé:n 1970-luvulla ilmestynyttä Diet for a small planet -teosta, joka toi ajatuksen kasviproteiineista ensi kertaa julkisuuteen ja teoksesta tuli pian aikaansa edellä oleva bestseller. Oltiin idealisteja ja hippejä, mutta sellaisia, joiden ajatusmaailman voi nyt selkeästi sanoa edustaneen edelläkävijyyttä, ja jotka tarttuivat tuumasta toimeen. Tekeminen alkoi heti konkretisoitua, kestäville arvoille pohjautuen (tietenkin).

Stigin tekninen osaaminen oli juuri sitä mitä yritys kaipasi ja samanlainen elämänfilosofia ja kasvisruokaan vihkiytyminen sinetöi Stigin ja Henrikin yhteistyön. Tuotantokoneistoa kehitettiin, eikä mikään enää tuntunut esteeltä. Oy Soya Ab:n nimellä pyörivä Soya-tofun tuotanto lähti kasvuun. Aikana, jolloin kasvipohjaisiin aineisiin perustuva ruokavalio oli suurimmalle osalle suomalaisista täyttä utopiaa.

 

Jalofoodsin tuotantolaitos Tammisaaren maaseudulla

 

Oma paikka maailmassa löytyi tofun avulla

Nuorempana maailma ei tuntunut Stigulle ihan omalta. Ilmassa oli kapinaa ja jonkinlaista auktoriteettivastaisuuttakin, vaikka armeijakin tuli kuitenkin suht kunniallisesti suoritettua. Omanlainen maailma ja paikka siinä alkoi hahmottua hiljalleen ja muun muassa makrobiootiikka osoitti Stigille, että olemassa oli muitakin tapoja lähestyä maailmaa kuin vain se, mitä koulussa oli opetettu.

Oy Soya Ab:n toimintaan osakkaana mukaan lähteminen oli selkeä käännekohta. Oma paikka oli löytynyt ja kapinoiminen sai jäädä. Sen tilalle tuli vahva innostus tehdä ja edistää asioita omaan, vahvasti ideologiseen maailmankuvaan perustuen. Se tuntui todella hyvältä. Tammisaaren ja koko Suomen Tofusensei oli täällä.

 

Oma perhe ja muu työyhteisö yhtä isoa perhettä

Stigin uudenlaista sisältöä saaneeseen maailmaan ja hänen kanssaan Soyalla työskentelmään tulivat pikkuhiljaa mukaan myös hänen tuleva vaimonsa Virpi, sekä hänen samanhenkinen veljensä Sven, joka pian kruunattiin Tofusensei-Stigun* rinnalle Tofumestarin tittelillä. Virpi ja Sven ovat tänäkin päivänä Jalofoods-nimeä kantavan yrityksen arjessa vahvasti mukana. Vesterlundien veljessarjan kolmas, Sten, tuli noin kahdeksan vuotta sitten mukaan, kun toiminta oli kasvanut sen verran, että tarvittiin täyspäiväistä henkilöä kunnossapito- ja sähköhommiin.

Luonnollisesti veljekset ovat keskenään erilaisia, mutta kolmikko vetää kuitenkin vahvasti yhtä köyttä. Heitä yhdistää periaate siitä, että toiminnan on oltava eettistä ja kestävää. Jalofoods on puhtaan omatunnon perheyritys, joka on näillä jäljillä edelleen. Vähintään yhtä vahvasti.

Sama henki elää vahvasti Stigun ja Virpin omassa perheessäkin ja heidän tyttärensä Janette ja tanssinopettajanakin toimiva Janna ovat myös Jalofoodsin leivissä. Kolmas tytär, Julia, vaikuttaa myös ruoka-alalla ja opiskelee parhaillaan kokiksi. Myös Svenin tyttäret Oona ja Mineha työskentelevät Jalofoodsilla.

*Sensei on japanilaisissa kamppailulajeissa käytetty nimitys opettajalle. Henkilölle, jolla on syvä tietämys omasta lajistaan ja joka on valmis opettamaan sitä muille.

 

Veljekset Stig, Sten ja Sven

 

Tofua ja tempeä kodin ruokapöydissä, unissa ja yrityksen “perheen” kesken

Tofu tulee konkreettisesti mukaan myös Stigun ja Virpin kotiin, sillä ruokapöydässä maistuu harva se päivä tofu tai tempe. Keskustelukin todennäköisesti pyörii työn ympärillä. Välillä se tulee myös luovan ja inspiroituneen (ja inspiroivan!) Stigun uniin erilaisia ideoina ja visioina, ja hän saattaa tarttua tuumasta toimeen samantien – vaikka keskellä yötä.

Perheenjäsenten lisäksi yrityksen Tammisaaren ja Helsingin toimipisteissä työskentelee noin 25 muutakin tiimiläistä. Stigu kuvailee yrityksen hengen olleen alun alkaen sellainen, että hänestä he ovat kaikki kuin yhtä suurta perhettä. Viihtyisän, ystävällisen (välillä kuulemma jo liiankin!) ja rennon ilmapiirin luominen on ollut Stigulle ensiarvoisen tärkeää, alusta asti. Tunnelma välittyy aidosti heti toimistolla vieraillessa, etenkin lounastaukojen aikaan keittiössä, kun joku kokkailee tofuruokiaan työkavereidensa kanssa samalla jutellen. Keittiön seinällä roikkuu myös pari kitaraa, joten ei ole tavatonta että lounashetki muuttuu useiden musiikkia harrastavan tiimiläisen toimesta ihan kunnon jameiksi.

 

“Olen aina päätynyt painimaan haasteiden kanssa.”

Jotta elämää ei täyttäisi liiaksi asti pehmeä tofu ja vegemaailma, innovaatioiden kehittely ja tiettyä vakaata luonnetta vaativa yritysjohtaminen, Stigun vapaa-ajanviettoa penkoessa vastaan tulee ihan omanlainen särmänsä.

Kotiseudullaan Hangossa yhä edelleen legendaarisena juoksijana tunnetulta isältään Stig on perinyt kiinnostuksen erilaisia liikuntalajeja kohtaan. Judo ja potkunyrkkeily kuuluivat harrastuksii jo lapsena ja myöhemmin energisenä teininä Stig löysi motocrossin ja extremelajit. Tätä seurasi pitkän matkan juoksu, ikään kuin isän jalanjäljissä. Adrenaliini virtasi, mutta Stigun liikunnnalinen ura kulminoitui vasta hieman myöhemmällä iällä, kun hän innostui uudelleen voimailusta ja kamppailulajeista. Brasilialaisen jujutsu kolahti – ja kovaa. Palkintokaappiin on päätynyt useampia pystejä, jopa maailmanmestaruus Rio de Janeirosta vuonna 2006 (International Seniors and Masters), kolme Euroopanmestaruutta ja hyviä hopeasijoituksia! Rakas harrastus oli kuitenkin pakko lopettaa selkävamman vuoksi noin 10 vuotta sitten.

Liikuntakärpänen on kuitenkin taas käynyt puraisemassa Stigua ja kotipihaa koristaa erilaiset voimistelurenkaat ja -liinaat, ja lenkkitossuja kulutetaan taas. Hän myös näkee toistuvasti unta paluusta salin matolle, joten jännityksellä odotamme mihin Stig seuraavaksi ryhtyy!

 

“Palautumiseen menee pari päivää – en haluaisi olla muusikko.”

Kova, sykettä nostattava meno ja meininki ei Stigun vapaa-ajanvietossa jää vain liikuntalajeihin.

Hänet voi bongata kitaristin paikalta raskaampaa rockia edustavassa LUG-bändissä, joka vaikuttaa erityisesti Länsi-Uudellamaalla. Vaikutteensa heavy metalista, punkista ja rockista ammentava bändi ei kuitenkaan ole liian kaukana Jalofoodsin maailmasta, sillä Stig ja bändin rumpali, Temes, löysivät toisensa yhteisen rock-intohimon ääreltä eräiden musisoinnin merkeissä myöhään jatkuneiden pikkujoulujen tuloksena. Bändin basisti ja solisti, Toni, oli Stigun musiikkituttuja ja liittyi mukaan samassa kiinteistössä ja läheisessä yhteistyössä toimineen Makrobioksen porukasta. Luonnollisesti LUGin jäsenet jakavat musiikin lisäksi myös saman arvomaailman ruoan suhteen. Heviä vegerokkia?!

Vaikka bändikuvioissa hauskaa onkin, LUG keikkailee tällä hetkellä vain satunnaisesti. Stigun mukaan meininki on sen verran raskasta, että “tässä iässä” riehuminen ja valvominen ottaa voimille ja palautumiseen menee aina pari päivää. Ammattimuusikoksi hän ei siis taida ruveta. Ainakaan raskaamman sarjan sellaiseksi…

Kuten Tempemestari Jounillekin, annoimme Stigulle muutaman kimurantin kysymyksen itse pohdittavaksi.

 

Millaisia olitte veljiesi kanssa yhdessä pienenä ja millaista on työskennellä heidän kanssaan yhdessä päivittäin?

Olimme kyllä villejä ja kurittomia ja minä ja veljeni Sven olimme melkoisia hihhuleita ja hippejä nuorena. Tietenkin yhteinen historia ja veljesten välinen luonnollinen dynamiikka luo tietynlaisen erityistilanteen kun työskennellään saman yrityksen sisällä, mutta homma toimii hyvin. Olisihan se toistaalta ihmeellistä jos 30 yhteisen vuoden aikana ei olisi jotain välillä ollut, mutta se on kai normaalia. Tappeluita tuskin on jatkossakaan tulossa. Koen veljieni kanssa työskentelyn positiivisena ja omanlaisenaan voimavarana.

Kerro absurdein tuotekehitysideasi tofulla?

Kahvimarinoitu tofu! Se oli yllättävän hyvää. Teimme siitä mainoksenkin Metro-lehteen, jossa meillä pyöri 2000-luvun alussa kaverimme Chrisun piirtämiin sarjakuviin perustuva mainoskampanja. Sarjiksessa tyyppi laittoi tofua kahvinkeittimeen ja toinen ihmetteli tätä toimintaa, ja jopa resepti oli sarjiksessa. Yllättäen tämä idea ei ottanut tuulta purjeisiinsa, mutta ideana se oli hauska. Mainoskamppiksesta tuli hyvääkin palautetta, mutta yksi lukija haukkui sarjikset “järjettomän tyhmiksi” ja pyysi meitä lopettamaan ne. Jäätiin ainakin mieleen.

 

Jalotofun mainossarjakuva metrolehdessä

 

Millainen yritys Jalofoods on 10 vuoden kuluttua? Miten kasvisruokailu muuttuu samassa ajassa?

Energiaomavarainen, täysin suljettu oma ekosysteeminsä. Toisin sanoen ekosysteemimme tuodaan ainoastaan raaka-aine, josta tuote valmistetaan siten, että siitä saadaan sekä lopputuote että tuotantoon tarvittava energia. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että käsittelemme omat jätteemme itse ja tuotamme niistä saatavalla biokaasulla energian lopputuotteen valmistukseen. Tämä on ehkä jopa lähempänä kuin 10 vuoden päässä. Laskelmia tehdään jatkuvasti ja olemme ihan täpinöissämme tästä.

Kasvissyönnin lisääntyminen kiihtyy eksponentiaalisesti, se on kehityssuunta, jota ei enää voi pysäyttää. 30 vuoden aikana olen nähnyt kaikenlaista ruokavillitystä (esimerkkeinä raakaruoka, makrobiotiikka, superfoodit, karppaus jne), mutta tämä trendi on vakaa. Keskeistä siinä on ihmisten tietoisuus asian tärkeydestä. Tietenkin ruokajutut ovat tunnepohjaisia valintoja, mutta taustalla on kuitenkin tieteellinen konsensus.

Mitä söit tänään?

Syön vain kerran päivässä, sillä toteutan niin sanottua pätkäpaastoa. Minulla oli ollut verenpaine koholla ja eräänä päivänä entinen valmentajani soitti ja kertoi samasta ongelmasta kärsineestä tuttavastaan, joka oli saanut verenpaineensa tippumaan neljässä päivässä aloitettuaan pätkäpaaston. Innostuin kokeilemaan tätä itsekin ja verenpaineeni tippui jo kahdessa päivässä. Päätin siis jatkaa.

Koska syön vain kerran päivässä, koostan ateriani erittäin monipuolisesti ja laajasti. Luonnolliset kasviproteiinit, mahdollisimman monipuolisesti, tietenkin kuuluvat tähän keskeisesti. Tietenkin teen poikkeuksia ja syön ravintoloissakin. Äärimmäisen harvinaista on, että söisin jotain pikaruokaa. Tämä kuitenkin tapahtui muutama viikko sitten, kun söin vegekebabin keikan jälkeisenä päivänä.

Millainen on työ-Stigu ja millainen on rock-Stigu?

En oikeastaan näe niissä mitään eroa. Molemmissa rooleissa tarvitaan samaa asennetta, määrätietoisuutta ja systemaattisuutta. Minun on vaikea nähdä itseni eri rooleissa. Suhtaudun kaikkiin ihmisiin samalla lailla kaikissa tilanteissa. Tottakai treeneissä jutut ovat erilaisia kuin lastenlasten kanssa tai palaverissa, mutta en koe että olen erilainen. Korkeintaan olen vähän rentoutuneempi soittotilanteessa, mutta taustalla rokkihommissakin on satoja tunteja töitä. Minussa on aika paljon perfektionistin vikaa, mutta musiikissa ehkä ei niin pahasti, koska tajusin jossain vaiheessa että minusta ei tule maailman parasta kitaristia. Punk sai minut ymmärtämään, että musiikki ja sen universaali kieli ja esittäminen kuuluu kaikille, ei vain virtuooseille. Tavoite niissä hommissa on itse tekemisen ja siitä saatava ilo.

Suosittelen kaikille itsensä ilmaisemista musiikin kautta, vaikka kuinka kuvittelisi, ettei muka osaa. Kyllä jokainen osaa vähintään jotakin kolistella. Se tuo ihmiset yhteen loistavalla, kielimuuritkin ylittävällä tavalla.

Mitä ohjeita antaisit tofutuotantoa alkuaikoina aloittelevalle itsellesi nyt?

Olin tosi nuori silloin, joten voisin nyt nuorelle itselleni sanoa, että et ole vielä kovinkaan fiksu etkä oikeastaan tiedä vielä mistään mitään. Opiskelin kuitenkin kaiken tarvittavan ja kävin paljon erilaisissa koulutuksissa. Hyvä neuvo olisi myös, että on ihan ok pyytää apua ja kaikkea ei tarvitse tehdä itse.

Miten tofusta tehdään maukasta?

Itse teen yleensä niin, että paistan pannulla ja maustan soijakastikkeella. Mutta jos haluan tehdä jotain, mikä maistuu kaikille, pannumarinoitu tofu on aivan pomminvarma. Jos haluan tehdä oikein syvän vaikutuksen johonkin sekasyöjään, tekisin kana-tyyppisen currykastikkeen riisillä. Itse rakastuin tofun mietoon makuun ensipuraisulla – raakana ja maustamattomana. Se oli oikeasti rakkautta heti ensipuraisulla.