Ainesosat

Yleiset reseptit
  • 1 dl Kuorettomia manteleita
  • 1 dl pinjasiemeniä
  • ½ pkt Maustamatonta Jalutofua
  • 1 rkl omenaviinietikkaa
  • 1 rkl Sitruunasta puristettua mehua
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • ½ tl merisuolaa
  • 1 tl kookospalmusokeria
  • mustapippuria
  • 2 rkl Silputtua ruohosipulia
  • 1 rkl Silputtua tuoretta rosmariinia
  • 2 rkl vettä

Jalotofu-tuorejuusto ohje

  • Maukkaan tuorejuuston tekemiseen et tarvitse maitotuotteita. Yrttinen levite syntyy kätevästi manteleista, siemenistä ja maustamattomasta Jalotofusta. Lisää sekaan mausteita, kypsytä yön yli ja joulun pehmoinen levite on valmis.

  • Hienonna mantelit ja pinjansiemenet monitoimikoneessa tai tehosekoittimessa tasaiseksi jauheeksi. Leikkaa tofupalasta puolet ja paloittele tofu siemen-manteli-jauheen sekaan. Lisää suola, sokeri, viinietikka, sitruunamehu ja oliiviöljy sekä muutama rouhausta mustapippuria ja sekoita seos tasaiseksi paksuksi massaksi. Silppua sekaan yrtit ja sekoita. Vuoraa pieni kulho kelmulla ja lusikoi tuorejuustomassa kulhoon. Painele seos lusikalla tiiviiksi. Peitä kulho ja laita tuorejuusto tekeytymään jääkaappiin yön yli. Aamulla pyörittele massasta iso pallo ja kieritä se mantelimurussa. Voit myös säilyttää tuorejuuston kuperan muotoisena ja painella pinnalle mantelimurua. Nauti tuorejuustoa keksien tai kräkkereiden kanssa. Säilytä jääkaapissa kelmuun käärittynä.

  • Huom! Kokeile erilaisia tuorejuustoja vaihtamalla yrttien paikalle vaikka pippureita tai paprikaa tai tee makea versio esimerkiksi säilykekirsikoista ja vaniljasta.

Jaa resepti

Jalotofu reseptikirjat

Ota tofu haltuun! Lataa reseptikirjamme, jotka sisältävät helpot ja oivaltavat kasvisruokareseptit arjen vakkareiksi. Jotain jokaiselle proteiinirikkaasta aamiaisesta sudennälkäisen koululaisen välipalaan, treenin jälkeiseen proteiiniateriaan, perusjutut aloittelevalle vegelle tai kynttiläillalliseen yhdelle tai kahdelle.