04.06.2021
Jalofoods
Vastuullisuus ja hyvät vibat

Ensimmäinen vastuullisuusraporttimme on julkaistu!

Vastuullinen toimintamme ja siihen nivoutuvat arvot, valinnat ja teot ovat kiitettävän hyvin monen tuotteitamme käyttävän tiedossa. Tiedämme, että tuotteidemme valitseminen on myös monelle keino toteuttaa omaa vastuullisuuttaan. Ensimmäinen vastuullisuusraporttimme kokoaa nyt vastuullisuutemme koko laajan kirjon yhteen. Tulemme julkaisemaan päivitetyn vastuullisuusraportin vuosittain. Tässä muutamia poimintoja ensimmäisestä. Koko raportin voit ladata jutun lopusta. 

Päivitys: palaamme tässä jutussa esitettyihin tavoitteisiin ja uusiin kehitysalueisiin kesä-heinäkuun 2023 aikana.

Vastuullisuus on ohjannut toimintaamme yrityksen perustamisesta lähtien, yli 30 vuotta, ja nyt se on paketoitu sanoihin ja kuviin. Ensimmäinen virallinen Jalofoodsin vastuullisuusraportti on julkaistu!

Vastuullisuusraportissammekin kuvailemme kantavaa ajatustamme vastuullisuudesta:

näemme vastuullisessa liiketoiminnassa selkeästi enemmän liiketoimintahyötyjä kuin riskejä”.

Historiamme aikana olemmekin toteuttaneet mielestämme jopa poikkeuksellisen paljon vastuullisuushankkeita ja -toimenpiteitä. Olemme saavuttaneet näillä omassa mittakaavassamme mielestämme paljon, niin viime vuoden aikana kuin aiemminkin. Nälkä kasvaa syödessä, joten loppua tälle tekemisemme luonteelle ei näy, päinvastoin. Tästä syystä Jalofoodsin vastuullisuusraportti sisältää paljon luettavaa, avoimesti kerrottuna. Tässä jutussa kerromme kuitenkin koostettuna olennaisimmat. 

Vastuullisuus vie eteenpäin

Vastuullisuus lähtee arvoistamme, joista muodostuvat myös missiomme ja visiomme.

 

Vastuullinen riskienhallinta sertifikaattien tukemana

Kasvava tarve ruokkia suurempia väestömääriä lisää kasvisruoan kysyntää. Toisaalta maaperän köyhtyminen ja ilmastonmuutos muuttavat pitkällä tähtäimellä viljelyolosuhteita ja aiheuttavat siten liiketoimintariskejä. Osana riskienhallintaa sekä sitoutumistamme ja vastuullisuustyömme johtamista meille on tärkeää toimia tunnustettujen sertifikaattien edellyttämällä tavalla ja näin taata myös mahdollisimman korkea laatu asiakkaillemme.  

Tuotantoamme ohjaavat omat laatustandardit, kuten FSSC 22 000 -elintarviketurvallisuusstandardi. Niin raaka-ainehankintojamme kuin tuotteidemme laatua ja ominaisuuksia ohjaavat luomu-, Europe Soya- sekä gluteenittoman tuotteen sertifikaatit. Ne takaavat raaka-aineiden jäljitettävyyden, säilytyksen sekä käsittelyn ja ristikontaminaatioiden ehkäisyn. Ensimmäisenä tofuvalmistajana koko maailmassa Europe Soya -sertifikaatilla haluamme edistää ja taata ei-geenimuunnellun luomusoijan ruokaviljelyä ja ruokakäyttöä Euroopassa.

Jalofoodsin vastuullinen riskienhallinta perustuu muun muassa useisiin sertifikaatteihin. 

Toimialan kestävyyshaasteet ja omat kattavat vastuullisuusratkaisumme

Soija on ihmiskunnalle elintärkeä viljelykasvi, johon liittyy haasteita sen jäljitettävyyteen ja alkuperään liittyen. Lisäksi sen, sekä yleisesti muidenkin viljelykasvien viljelyyn liittyy ekosysteemien tasapainoon kytkeytyviä haasteita. 

Toimialan kestävyyshaasteet

Meille on tärkeää, että toimimme alan kestävyyshaasteiden ratkaisemiseksi läpi koko toimitusketjumme. Usein se jopa tarkoittaa alan yleisistä käytännöistä poikkeavaa toimintaa, mikä on meille pelkästään ylpeydenaihe. Haluamme omalla esimerkillämme pioneerin tavoin rohkaista alan muitakin toimijoita vastuullisuustekoihin ja muutokseen.

Jalofoodsin toimitusketjun kuvaus.

Työskentelemme Jalofoodsilla sen eteen, että 

  • luomuviljely kasvaa ja viljelystä maksetaan tuottajalle oikeudenmukainen hinta. Haluamme edistää siirtymistä rehukasviviljelystä ruokakasviviljelyyn.
  • ilmastonmuutos hidastuu, maaperän köyhtyminen lakkaa ja luonnon monimuotoisuus lisääntyy.
  • meillä on monimuotoinen ja hyvinvoiva työyhteisö, joka houkuttelee uusia osaajia.
  • tulevaisuudessa kuluttajat syövät maukkaampaa, terveellisempää ja kestävämpää ruokaa.
Jalofoodsin vastuullisuustavoitteet.

Konkreettisina  vastauksina toimialan kestävyyshaasteisiin olemme asettaneet toiminnallemme vastuullisuusohjelmamme puitteissa kattavat vastuullisuustavoitteet. Haluamme saavuttaa vuoteen 2022 mennessä. Näiden pääkohdat alla. 

Tarkempaa tietoa vastuullisuustavoitteistamme ja keinoista niiden saavuttamiseen saat lataamalla Jalofoodsin vastuullisuusraportin tämän jutun lopusta.

Vastuullisuustavoitteet 2022

  • Hankinnat: kaikki pääraaka-aineemme ovat luomua, EU:sta ja jäljitettävissä

Käytämme Jalotofu-tuotteidemme raaka-aineena jo nyt ainoastaan eurooppalaisia luomusoijapapuja (pois lukien Ruotsin vienti vielä toistaiseksi), joiden viljely ei aiheuta metsäkatoa vaan edistää sekä sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja hyvinvointia, että ympäristön puhtautta ja elinvoimaisuutta. Se vähentää myös kuljetuksen päästöjä.

Ostamme luomusoijapavut Itävallassa sijaitsevien viljelijöiden omistamalta Saatbau-yritykseltä, jonka kanssa jaamme tavoitteen edistää soijan käyttöä ihmisravintona rehutuotannon sijaan. Jäljitettävyyden takaa Europe Soya -sertifikaatti.

  • Ilmasto- ja ympäristövastuullisuus: alhainen hiilijalanjälki ja 100% kompensointi

Tofu on jo lähtökohtaisesti erittäin ympäristöystävällinen tuote, joka jättää huomattavasti pienemmän hiilijalanjäljen kuin esimerkiksi eläinperäinen proteiinituotanto. Seuraamme jatkuvasti hiilijalanjälkikeskustelua ja sen kehittymistä sekä päivitämme vuoden 2021 aikana Jalotofun klassikkosarjan tuotekohtaiset hiilijalanjälkilaskelmat.

Kompensoimme hiilidioksidipäästömme yhteistyökumppanimme MyClimate-säätiön organisoimana. Myclimate on kartoittanut tofunvalmistuksesta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt, joiden perusteella teemme puolivuosittain täsmälahjoituksen Nepalissa toteutettavaan, ilmastonsuojeluun osoitettuun luomuviljelyä edistävään projektiin.

Rakennutamme One1 Oy:n kanssa oman biokaasulaitoksen Tammisaaren tuotantomme yhteyteen. Sen avulla tuotannon biojäte hyödynnetään täysin tuottamalla siitä energiaa takaisin tehtaan hyödynnettäväksi.

Lahjoitamme yrityksemme kokoon suhteutettuna merkittävän määrän rahaa ympäristönsuojeluhankkeisiin mm. WWF-yhteistyön kautta.

  • Osaava suomalainen työvoima: tyytyväinen ja osaava henkilöstö

Tulevaisuuden kasvumme edellyttää osaavan ja hyvinvoivan työvoiman pysyvyyttä ja kasvattamista. Työntekijät ovat tärkein voimavaramme ja haluammekin, että meillä on hyvä olla töissä. Juttu toimitusjohtajastamme täällä ja tempemme kehittäjästä täällä

Kiinnitämme huomiota henkilöstön hyvinvointiin ja työturvallisuuteen. Pyrimme edistämään työnkiertoa ja vähentämään rutiinitehtävien aiheuttamaa rasitusta. Meillä on syrjinnälle nollatoleranssi. Mukavan työilmapiirin takaamiseksi toteutamme vuosittain työntekijöillemme työtyytyväisyyskyselyn.

Tarjoamme työntekijöillemme mahdollisuuden ammatilliseen kasvuun ja oman osaamisen kehittämiseen

  • Terveellinen, herkullinen ja ravitseva kasvisruoka: kasviproteiinin määrän kasvu suomalaisessa ruokavaliossa

Ruokavalioon liittyvillä valinnoilla on konkreettisia vaikutuksia sekä ympäristöön että terveyteen. Haluamme lisätä tietoa monipuolisesta ja ravitsemussuositukset täyttävästä, kestävästä sekä ennen kaikkea herkullisesta kasvisruokavaliosta, joka sopii myös paljon urheileville.

Reseptisivustollamme tarjoamme valtavasti inspiroivia ja herkullisia ideoita tofun valmistamisesta osana monipuolista ja terveellistä kasvisruokavaliota.

Osallistumme aktiivisesti julkiseen keskusteluun ruokatuotannon ilmasto- ja ympäristövaikutuksista ja vastuullisen ruokakulttuurin edistämisestä.

Osallistumme tieteelliseen tutkimukseen kasviproteiinista (mm. Luonnonvarakeskus

Luken NEPGa-tutkimushanke).

Kokonaisvaltainen vastuullisuus

Kuten Jalofoodsin vastuullisuusraportti kertoo, teemme erityisesti yrityksemme kokoon nähden varsin kattavaa vastuullisuustoimintaa. Olemme todellakin toimineet vahvojen vastuullisuuden periaatteiden ohjaamina jo yrityksen alusta alkaen. Voit lukea tarinaa näistä alkuajoista esimerkiksi Ruohonjuuri-lehdestä tai saman jutun omasta blogistamme

Ensimmäisen vastuullisuusraporttimme voit ladata tästä.

Kerro mielellään kommentoimalla, mitä ajatuksia itse vastuullisuusraportti tai toimintamme herättää. Kaupallinen johtajamme Jouko Riihimäki vastaa mielellään myös kysymyksiin aiheesta.